Michelangelo Buonarroti – taide

miguel_angel_por_daniele_da_volterra_detalle

Michelangelo Buonarroti – oikealta nimeltään Michelangiolo di Ludovico di Lionardo di Buonarroti Simoni (6. maaliskuuta 1475 Caprese – 18.helmikuuta 1564 Rooma)

Italialainen taidemaalari, arkkitehti, kuvanveistäjä, runoilija ja yleisnero Michelangelo on yksi renessanssin merkittävimmistä hahmoista. Hän syntyi 6. maaliskuuta 1475 Capresessa, Arezzon provinssissa lähellä Sansepolcroa. Arvostettuun sukuun kuuluvan perheen isä Lodovico yritti aluksi saada poikansa ryhtymään johonkin “kunnon ammattiin”, mutta kun maalausharrastus kuitenkin aina osoittautui muita asioita tärkeämmäksi, lähetettiin 13-vuotias Michelangelo maalarinoppiin Domenico Ghirlandaion luo Firenzeen. Kerrotaan pojan hämmästyttävän lahjakkuuden herättäneen kateutta opettajassa, joka ei halunnut antaa hänelle mitään itsenäisiä tehtäviä. Vuotta myöhemmin, vuonna 1490 Michelangelo siirtyi Bertoldo di Giovannin kuvanveistokouluun, “veistosten puutarhaan”.

Lorenzo de Medicin hovissa Michelangelo tutustui aikansa firenzeläiseen älymystöön, Marsilio Ficinoon, Pico della Mirandolaan ja Angelo Polizianoon, ja loi siellä uusplatonisen filosofian pohjalta oman elämännäkemyksensä. Kun Lorenzo kuoli vuonna 1492, päättyi Michelangelon elämän onnellinen ja suhteellisen tasapainoinen vaihe. Girolamo Savanarolan saarnat vaikuttivat häneen yhtä voimakkaasti kuin kaikkiin muihinkin firenzeläisiin.Vuosina 1496 – 1501 Michelangelo toimi kuvanveistäjänä Roomassa. Ensimmäiset maalauksensa hän teki palattuaan Firenzeen. Vuosina 1505 – 1520 ja vuodesta 1534 hän toimi Vatikaanissa, jossa hänet nimitettiin vuonna 1535 ylimmäksi arkkitehdiksi, kuvanveistäjäksi ja maalariksi. Michelangelo tunnettiin synkkänä ja yksinäisenä miehenä, jolla ei ollut paljon todellisia ystäviä. Perhe oli hänelle hyvin tärkeä: hän piti hyvää huolta veljiensä ja näiden lasten asioista, vaikka laiminlöikin usein oman hyvinvointinsa. Vasta yli 60-vuotiaana hän solmi merkittävimmät ihmissuhteensa. Toinen Michelangelon lähimmistä ystävistä oli nuori roomalainen ylimys Tommasio da Cavalieri, joka harrasti taiteita ja kirjallisuutta ja jota kohtaan Michelangelo tunsi sekä ihailua että rakkautta. Toinen, Pescaran markiisitar Vittoria Colonna, vaikutti hänen uskonnollisuutensa syvenemiseen ja seestymiseen: Michelangelon hänelle lähettämät kirjeet ja sonetit kertovat lämpimästä kiintymyksestä.

david_by_michelangelo_jbu0001

Daavid – marmoria, korkeus jalustoineen 434 cm

Michelangelo oli jo kuuluisa kuvanveistäjä ryhtyessään 26-vuotiaana veistämään nuorta Daavidia esittävää patsasta. Tästä valtavasta, hieman yli neljän metrin korkuisesta, yhdestä ainoasta marmorilohkareesta veistetystä patsaasta, joka huokuu elinvoimaa, käy selvästi ilmi, että Michelangelo oli perehtynyt huolella ihmisruumiin anatomiaan. Kun Michelangelo vuonna 1501 sai tehtäväkseen veistää marmori-Daavidinsa Firenzen tuomiokirkon tukipilarin päälle, oli kulunut vain pari viikkoa siitä, kun Medicit oli karkotettu Firenzestä ja tasavaltalainen hallinto oli astunut voimaan. Taiteilija antoi tuolloin raamatulliselle hahmolle uuden merkityksen, tekemällä siitä tasavallan puolustajan ja “kaupungin soturin”. Työn lähtökohdat olivat hyvin epäsuotuisat, sillä materiaaliksi oli varattu jo käyttökelvottomaksi tuomittu, vuosikymmeniä aiemmin pilattu marmorilohkare.Vuonna 1504 Michelangelo saattoi kuitenkin kolmen vuoden valtaisan työn jälkeen esitellä toimeksiantajilleen Daavidia esittävän marmoriveistoksensa. Silloin jouduttiin toteamaan, että valtavan kokonsa vuoksi veistosta ei voitu teknisistä ja staattisista syistä sijoittaa aikoinaan suunnitellulle paikalle, Santa Maria del Fioren sisällä sijaitsevan tukipilarin päälle. Puhumattakaan veistoksen antiikkisesta alastomuudesta, joka ei alkuunkaan olisi soveltunut kyseiselle paikalle.

Uuden sijaintipaikan löytämiseksi kutsuttiin koolle korkea-arvoinen komitea, johon kuuluivat mm. taiteilijat Filippino Lippi, Sandro Botticelli, Andrea della Robbia sekä Leonardo da Vinci. Ihmiskunnan historiassa aika harvoin josko koskaan, on ollut koolla yhtä korkeatasoista taidekomiteaa. Pitkällisten keskustelujen jälkeen patsas päätettiin sijoittaa symbolisesti tärkeään paikkaan signorian sisäänkäynnin edustalle, Firenzen poliittiseen sydämeen, Palazzo Vecchion eteen. Veistoksessa yhdistyvät Daavidin ja Herkuleen hahmot; molemmat olivat Firenzen suojelijoita. Daavid seisoo Palazzo Vecchion oven vieressä mahtavana esimerkkinä siitä, kuinka kaupunkia oli puolustettava urheasti ja hallittava samalla oikeudenmukaisesti. Michelangelo uskoi lujasti tasavaltalaisiin ihanteisiin: hänen Daavidinsa on tyrannien vallasta vapautumisen symboli. Daavidia ei veistoksessa ole kuvattu voiton hetkellä, vaan hän odottaa valppaana, lujana ja itsetietoisena mitä tulee tapahtumaan ja arvioi tilannetta. Linkokin piiloutuu osittain selän taakse. Vaikka Daavidin olemus on tyynen levollinen, huokuu hän valppautta ja valmiutta nopeisiin toimiin ja kasvoilla päilyy viha. Kontrapostoasento tehostaa hahmon atleettista ruumiinrakennetta. Yksityiskohdat, kuten suunnattoman suuri oikea käsi, kertovat suunnattomasta voimasta ja päättäväisyydestä. Michelangelo luopui tavanomaisten attribuuttien, kuten miekan ja Goljatin irtileikatun pään kuvaamisesta. Siksi onkin oletettu, että veistos kuvaa hetkeä ennen kuolettavan kiven sinkoamista kohti Goljatia. Michelangelon Daavidia pidetään nykyisin Firenzen tunnusmerkkinä.

michelangelos_pieta_st_peters_basilica_1498-99

Michelangelon Pietà

Pietà on Michelangelon Rooman Pietarinkirkkoon tekemä pietà-aiheinen veistos vuodelta 1499. Michelangelo teki Pietàn kardinaali Jean Bilhères de Lagraulasille ollessaan 25-vuotias.Pietà on ainoa Michelangelon veistoksista, jonka hän on varustanut nimikirjoituksellaan. Giorgio Vasarin mukaan: ”Silloin, kun teos oli valmistunut, se sai heti haltioituneen vastaanoton, mutta Michelangelo oli järkyttynyt kuullessaan, että jotkut milanolaiset pitivät sitä erään oman kaupunkinsa kuvanveistäjän teoksena. Niinpä hän piiloutui kirkkoon lyhdyn ja taltan kanssa, ja hakkasi Marian rinnan yli kulkevaan nauhaan oman nimensä: MICHAELA[N]GELUS BONAROTUS FLORENTIN[US] FACIEBA[T] (Michelangelo Buonarroti Firenzeläinen teki tämän)”. Vasarin mukaan Michelangelo katui myöhemmin tätä tekoaan vannoen, ettei enää koskaan signeeraa yhtään työtään.[1][2]

Tulevina vuosina patsas kärsi useita vaurioita. Marian vasemman käden neljä sormea katkesivat siirron aikana ja ne ennallistettiin vuonna 1736. Tutkijat pohtivat puolin ja toisin, onko käden asento sama kuin alkunperin. Suurimmat vahingot patsaalle tulivat helluntaina 21. toukokuuta 1972, kun häiriintynyt geologi Laszlo Toth hyökkäsi pienen vasaran kanssa Madonnan päälle huutaen ”Minä olen kuolleista noussut Jeesus!” ja katkaisi sen käden kyynärpään kohdalta. Sitten hän siirtyi tuhoamaan veistoksen polvea ja nenää. Silminnäkijät ottivat patsaasta irronneita marmorinpalasia mukaansa; joitain niitä palautettiin myöhemmin, mutta osa jäi kadoksiin kuten Marian nenä, joka piti tehdä uudelleen patsaan takaa otetusta palasesta. Hyökkäyksen jälkeen Pieta konservoitiin huolellisesti ja palautettiin paikalleen, jossa se on nyt luodinkestävän akryylilasin suojaamana. Lazlon käyttämän vasaran iskujäljistä jäi patsaaseen tummia rasvatahroja, jotka saatiin poistettua konservaattoreiden huomattua että kuivunut tahra irtoaa teipillä.

Patsas matkusti vuoden 1964 Maailmannäyttelyyn New Yorkiin Vatikaanin paviljonkiin. Sen tarkistamiseksi, että patsasta pystyttäisiin siirtämään turvallisesti, valmistettiin 1:1 kopio, joka vietiin ensin. Kopiota säilytetään St. Josephin Pappisseminaarissa (Yonkers, New Yorkin osavaltio). https://fi.wikipedia.org/

Taiteilijan testamentti

Michelangelo kuoli Roomassa vuonna 1564 89-vuotiaana tehtyään työtä melkein viimeiseen päiväänsä asti. Hänet haudattiin oman toivomuksensa mukaisesti Firenzeen. Michelangelo, joka kaikilla visuaalisen taiteen aloilla oli luonut jotakin uutta ja suuruudessaan vertaamatonta, nostettiin kuolemansa jälkeen kaikkein korkeimmalle jalustalle. Hänen jälkeensä tulleet taiteilijat eivät pitkään aikaan rohjenneet edes kuvitella yltävänsä samalle tasolle. He keskittyivät vain kopioimiseen ja ihannoivaan jäljittelyyn, kehittämättä laisinkaan omaa taiteellista ilmaisuaan saatika viemättä taiteen soihtua uusille urille ja eteenpäin. Vasta paljon myöhemmin opittiin Michelangelon teokset näkemään innoituksen lähteenä, josta oli ja on edelleenkin mahdollisuus ammentaa uusia, omia ilmaisukeinoja.

http://www.tunturisusi.com/

Lähteenä

Markku Valkonen – Olli Valkonen: Maailman taide Renessanssi – WSOY The Mitchell Beazley: Kuka teki mitä Rolf C. Wirtz: Taide & Arkkitehtuuri – Firenze – Könemann

Creative Commons Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kaksi ylintä kuvaa oikealla – Copyright © Chris Sampson
*Neljä alinta kuvaa oikealla – Copyright © Jerry
*Kuva tämän tekstin alla – Copyright © Ray Sadler

Rispondi

Inserisci i tuoi dati qui sotto o clicca su un'icona per effettuare l'accesso:

Logo di WordPress.com

Stai commentando usando il tuo account WordPress.com. Chiudi sessione /  Modifica )

Google photo

Stai commentando usando il tuo account Google. Chiudi sessione /  Modifica )

Foto Twitter

Stai commentando usando il tuo account Twitter. Chiudi sessione /  Modifica )

Foto di Facebook

Stai commentando usando il tuo account Facebook. Chiudi sessione /  Modifica )

Connessione a %s...

Questo sito utilizza Akismet per ridurre lo spam. Scopri come vengono elaborati i dati derivati dai commenti.